Luonnossa kotonaan -päiväkoti Tuulentupa

Toiminta-ajatus

Luonnossa kotonaan -päiväkoti Tuulentuvassa ulkoillaan ja liikutaan iästä ja säästä riippumatta! Hoitopaikkoja löytyy 2-6-vuotiaille lapsille. Paikkoja Tuulentuvassa on 28.

Syksyllä 2017 saimme Suomen Ladun Luonnossa Kotonaan -laatutunnuksen, jonka kriteerien mukaisesti vietämme arkeamme.

Vilttitossut, 2-4-vuotiaat

Vilttitossut puuhastelevat alakerrassa, missä opetellaan arjen perusasioita, leikitään ja lauletaan sekä harjoitellaan ikätason mukaisia kädentaitoja kiireettömästi ja lapsia kuunnellen. Vilttitossujen kanssa harjoitellaan leikkiin keskittymistä ja kaverin kanssa jakamista. Syli on saatavilla sitä tarvitsevalle.

Heinähatut 5v

Yläkerran Heinähatuilla on jo arkirutiinit hallussaan, ja he hakevatkin näppärästi omat ruokailuvälineensä, ja annostelevat myös ruoka-annoksensa aikuisen ohjatessa. Torstaisin ja perjantaisin on Viskaripäivä, jolloin tehdään Viskaritehtäviä ja muita tärkeitä viisivuotiaan toimia. 

Eskarit

Maanantaista torstaihin eskari on klo 9-13. Perjantaisin eskaripäivä päättyy jo klo 12. Välillä eskaripäiviä vietetään luonnossa, mutta tehtäväpäivinä keskitytään tehtäviin sisällä, jonka jälkeen päästään ulkoilemaan.

vilja